Viisi viikkoa jäljellä

Niin se vain aika juoksee, eilen tuli täyteen 35 viikkoa masun kasvattelua. Aletaan olla odotuksen loppumetreillä! Vähän on alkanut jo jännittää miten synnytys menee, siitä toipuminen, Niilon suhtautuminen vauvaan ja muutenkin ne ensimmäiset viikot uuden perheenjäsenen kanssa. Jotenkin tuntuu vielä ihan absurdilta ajatukselta, että meillä on kohta kaksi lasta.

Eniten mietiskelyn aihetta antaa imetys. Niilon kanssa homma meni pieleen ihan alusta lähtien, eikä imetystaival kestänyt kuin kuukauden (ja sekin osittaisimetystä). Aluksi olin vain helpottunut, kun imetys loppui. Ei tarvinnut enää taistella rintakumien kanssa, tuskastua vauvan väärän imuotteen suhteen eikä harmitella niukkaa maidontuloa. Vasta jälkikäteen Niilon ollessa muutaman kuukauden ikäinen iski jonkinlainen epäonnistumisen tunne ja huono äiti -fiilis. Aloin ottaa enemmän selvää imetyksestä ja siihen liittyvistä ongelmista. Huomasin, että moni pieleen mennyt juttu omassa imetyksessäkin olisi ollut korjattavissa, jos olisin vain silloin tiennyt asiasta enemmän.

Niilo kuitenkin kasvoi todella hyvin korvikkeella ja oli tyytyväinen vauva. En kokenut missään vaiheessa pulloruokintaa huonompana tapana antaa vauvalle ravintoa, enkä koe edelleenkään. Jos imetys ei yrityksestä huolimatta onnistu, niin tämän tulevankin vauvan kanssa on sitten mentävä korvikkeella. Tällä kertaa koen kuitenkin olevani paremmin tietoinen mahdollisista tulevista ongelmista imetyksessä, ja toivon mukaan homma onnistuisi edes vähän paremmin ja vähän pidempään. Mitään paineita en kuitenkaan meinaa itselleni kasata. Mennään ihan tilanteen mukaan. :)