Niin se vain aamulla herätyskello soi 5.50 ja tämä perhe heräsi pojan ensimmäiseen tarhapäivään. Kyllä kuulkaa äitiä jännitti! Viime yön unet jäivät katkonaisiksi ja levottomiksi. Näin aamuyön tunteina oikein todentuntuista unta siitä, että nukutaan pommiin, pojalta jää koko tarhapäivä välistä ja menee päivärytmi ihan sekaisin ynnä muuta. Oli melkeinpä helpotus herätä kellon soittoon, kun pääsi mokomasta unesta eroon!
Niilon päivä oli hoitajan mukaan mennyt ihan hyvin. Tarha on vasta remontoitu ja kaikki ryhmien lapset aloittivat uusina hoitolapsina. Meidän poika oli kuulemma itkeskellyt vähiten. Ruoka oli maistunut ja päiväunillekin oli nukahtanut itsekseen unikaverin kanssa. Niilon unet tosin olivat jääneet vain puolen tunnin mittaisiksi muiden lasten itkujen ja ähinöiden takia...kotona kun on totuttu nukkumaan yksin hiljaisessa makuuhuoneessa.
Kotiin hakiessa Niilo käveli pihalla vastaan kädet ojossa. Syliin päästyä oltiin kyllä sitten aika vakavaa poikaa. Isiä tai äitiä ei katsottu silmiin ollenkaan koko kotimatkan aikana. Taisi poika olla hieman loukkaantunut. Kotona sitten reipastuttiin ja alettiin pian vaatia kiukutellen ruokaa. Välipalaksi oli maistunut kuulemma vain leipää. Ruoan jälkeen ilta menikin sitten vähän rauhallisemmissa merkeissä ennen kuin seitsemän aikaan iski väsymys. Nopeasti iltapalajogurtti naamaan, iltapesut ja unikaverien seuraksi sänkyyn. Uni tuli kymmenessä minuutissa.
Äidin pieni ja reipas rakas.
Jospa huomenna osaisin ottaa oman koulupäivän hieman iisimmin. Tänään aika kului kelloa vilkuillen ja jatkuvasti miettien, mitä Niilo puuhaa ja miten on päivä sujunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti